Vapari Kaikki hieno melkein kerralla

Mamba: Miehiä ja ihmisiä

Mamba julkaisi uuden levynsä Miehiä ja ihmisiä täsmälleen lokakuun viimeisenä päivänä.  Kappaleita on kertynyt 13 joiden tyylillinen asteikko kulkee varsin laajoja kaaria. Erikoinen ratkaisu on myöskin balladin Anna kauniin tapahtuu valinta avauskappaleeksi, sillä jos yleensä balladi on avauskappaleena niin kyse on balladeja sisältävästä levystä. Kappale kuitenkin täyttää tehtävänsä porttina loppulevylle, joten ratkaisu on sikäli ollut selkeän mietitty. 

Toisena biisinä levyllä kuullaan pirteän jivemainen Kulkija unelmineen. Kyse on hyvin omalaatuisesta sovituksesta joka toiminee radiosoitossa, joskin live-esiintymisiin tätä on hyvin vaikea kuvitella.

Kolmas on keskiolutravintoloiden päiväsoittoa ja kesäiltojen festivaaleja tavoitteleva Kaks arkaa sieluu -peruspoljento. Rentoa ja letkeää menoa Mamballe tutuissa rytmimaailmoissa, joskin soundi on suunnattu aikaisin avautuvien kuppiloiden jukebokseihin.

Neljäntenä on mielenkiintoisesti nimetty Sinä, sanat -esitys, joka kulkevuudessaan ja jazzahtavassa tunnelmassaan on enemmän artistin tyylillistä kokeilua kuin varsinaista pyrkimystä tehdä kappale jota kuunneltaisiin laajemminkin jossain. Toisaalta iskelmäradiot (joita kaikki maakuntaradiot käytännössä ovat) voisivat tätä soittaakin, joskin kuuntelija yllättyisi ainakin kahdesta juontajan paljastamasta asiasta: 1) kyseessä on Mamban musiikki ja 2) kyseessä on Mamban uusi musiikki. 

Dramaattisinta antia koko levyltä edustaa viidentenä kuultava Kaksi matkustajaa. Vahvat viulut ja Lapin kesää muistuttava laulullinen tulkinta ovat erilaista kuin mitä Mambalta tai suomalaiselta iskelmämusiikilta voisi perinteisesti odottaa. Heleästi kulkeva piano pitää kappaleen kulkevana ja ilman muutamia laulullisesti vaativampia osioita, kyseessä voisi olla karaoke-hitti. Nyt ammattimaisuus ja tulkinta kuitenkin estävät kappaleen leviämisen sinne missä se tunnelmaltaan ja sanoitustensa perusvireeltään olisi kenties suosituimmillaan. Hieman yksinkertaistettuna kappale olisi laajan yleisön suosima nimenomaan esitettävänä kappaleena.

Ei kyyneltäkään on kappaleena hidas omakohtaiseen kerrontaan nojaava balladi, joka levyn tässä pisteessä onnistuu kuljettamaan aiemman kappaleen haikeaa tunnelmaa päinvastaiseen suuntaan, ilman että tuo vastakohtaisuus edes tuntuisi mitenkään keinotekoiselta. Kappale voisi sopia taustamusiikiksi johonkin kotimaiseen draamasarjaan tai elokuvaan, joskaan yksinäisten iltojen sateisten ikkunoiden takaisia mielialoja rytmittämään se ei valitettavasti levinne, vaikka tarkoitus sellainen kuulostaa olleenkin.

Seuraavaksi tunnelma muuttuu hieman pirteämmäksi musiikillisesti, joskin teema on miehisessä yksinäisyydessä ja turhautumisessa. Siltikin Minä tunnen tämän miehen on musiikillisesti mielenkiintoinen kappale ja selkeä kitarakomppi erilaisine viulutunnelmointeineen sovittautuu hyvin sanoitusten avaaman turtuneen surun ja luovuttamisen tunteisiin.

Piano-osuuksiltaan mielenkiintoinen Paratiisin kyy kertoo rinnakkaissuhteen repimän suhteen jälkipuinnista katumuksineen. Sinänsä lupaava kosketinkuvio ja riimittelyt jäävät kuitenkin kappaleen ohuen rakenteen vuoksi osaksi melko vaatimatonta kokonaisuutta huomioiden mihin niistä olisi ollut.

Jos joku tykkää CCR:stä niin lähimmäksi uudessa kotimaisessa musiikissa siihen päästään Mua kohtelet kuin koiraa joka kertoo alistetusta suhteesta, kuitenkin reippain rock-perinteen siivittämin sävelin. 

Pettämisen teemoilla kulkeva Tahra sieluissain on mitä kohtalokkainta sävellystä ja yleislaji menee jazz-tulkinnoista perinteiseen valssimaiseen tulkinnan kanssa ristikkäin, unohtamatta paikoitellen tangolle ominaisia iskuja. Levyn omintakeisin ja ylivoimaisesti kunnianhimoisin kappale. Tanssipaikoilla varmasti paikoitellen hyvinkin soitettu, synkästä teemastaan huolimatta.

Kantrin ystäviä on muistettu kappaleella Kulunut mies ja kuunnellessa voin jo nähdä keikkuvista stetsoneista täyttyvät western-teeman ravintoloiden tanssilattiat. Perinteinen ja lajilleen uskollinen kunnianosoitus county-musiikille, niin sanoitusten teemaa kuin sooloja myöten.

Kotikeittiössä kitarointia edustaa Päivä jonka sain. Alkoholisoitumisesta ja perheen hajoamisesta kertova synkeä humppapoljentoon yltävä kappale on levyllä jonkinlainen kummajainen. Tarkalleen ottaen teemat ovat suomalaiselle draamalle jopa klassisia, joskin kappale lukeutuu enemmän tulkinnaksi tietystä stereotyypistä ajassamme kuin varsinaisesti kappaleesta jota olisi tarkoitettu ainakaan keikkalistojen valikoimiin. Mielenkiintoinen kuvaelma sinänsä, mutta mitä kappaleesta pitäisi löytää jäi arvoitukseksi.

Levyn päättää Melankolinen mieli on eräänlainen aikamatka, koska kyseessä on äkkiseltään kuunnellen 80-lukulainen hidas, joka pitkää kitarasooloaan myöten noudattelee viimeisten hitaiden parhaita perinteitä. Encorena toimiva esitys, radiossa soitettavana sopisi parhaiten yöradioon.

Yleisenä arviona sanoisin että Mamban uusin levy on tyylillisesti laaja-alainen jopa hajanaisuuteen asti ja vaikutelmaksi jää ylimenokauden kokeellinen tuotanto jossa yhtye hakee uudenlaisia vaikutteita sekä hahmottelee seuraavaa kehityssuuntaansa. Jos tähtiä antaisin, niin skaalalla 1-5 tulisi tälle Mamba-levynä kaksi, mutta yleisesti teoksena arvioiden kolme ja puoli. Tämän huomaa kuunteleeko levyä valmiina iskelmämusiikin teoksena bändin aiempiin julkaisuihin vertaillen vai uudenlaista otetta hakevana, paikoitellen hyvinkin erikoisia ratkaisuja etsineenä (ja niitä löytäneenäkin) kokeellisena tuotantona muuten paikkansa vakiinnuttaneelta orkesterilta. Jälkimmäisen osalta hanke on arvostettava, sillä useimpien iskelmän tekijöiden uusiutumiskyky ei tyylilajin yleisöstä johtuen ole ollut järin tunnettu, vaadittu saati haluttu ominaisuus. Todennäköisesti seuraava levy on jo yhtenäisempi ja tyylilajiltaan selkeämpi. Tämä tarkoittanee myös laajenemista bändin kuulijakunnassa.  

Testaa tästä oletko Mamba fani vai dissaaja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa